Sotalasten kohtalo kosketti

Urpo ja Leena Rantamäki. Sotalapsi Leenalla kädessään pienoispatsas Pieni ikuisuus

Taloyhtiössä vuodesta 1982 asunut Urpo Rantamäki kertoi sotalapsien tarinan. Joistakin poliittisista tms. syistä ruotsalaiset halusivat turvaan sodan jaloista suomalaisia lapsia, joiden isät olivat kaatuneet sodassa tai lapsen kotona ruuasta oli todellinen puute. Lapset lähetettiin junalla lappu kaulassa kohti tuntematonta.

Kaikkiaan 1939-1945 Ruotsiin vietiin 70 000-80 000 lasta. Joitakin lapsia sijoitettiin myös Tanskaan ja Norjaan. Yksi heistä on Urpon vaimo, Leena Rantamäki (omaa sukuaan Aro).

Leenan isä kaatui jatkosodan alussa 11.7.1941. Äiti jäi kolmen pienen tytön kanssa leskeksi ja lapset sotaorvoiksi. Lapset lähetettiin tuhansien muiden mukana Ruotsiin. Pieni Leena oli vasta kaksivuotias. "Hän oli kolme vuotta Ruotsissa hyvässä perheessä. Oppi ruotsin kielen ja kun hän palasi kolmen vuoden kuluttua sodan köyhdyttämään Suomeen, oli hän takaisin tullessaan ummikko. Ei osannut suomen kieltä", kertoi Urpo Rantamäki.

Toinen sisaruksista palautettiin Suomeen jo runsaan vuoden kuluttua ja hän eli äitinsä kanssa. Kolmas sisar ei palannut takaisin Suomeen vaan jäi Ruotsiin. Kaikkiaan Ruotsiin jäi noin 15 000 suomalaislasta.

 

Lapsista tuli pelinappuloita

Urpo Rantamäellä on vaimonsa kautta selvä kanta sotalapsien kohtaloon. "Lapsista tuli pelinappuloita. Kuka äiti kuvittelisi tänä päivänä lähettävänsä parivuotiaan lapsensa pois toiseen maahan useaksi vuodeksi." Vaihtoehtona olisi ollut ruoka-avun antaminen suoraan Suomeen ja eniten tarvitseville perheille.

Leena Rantamäki kertoi, ettei hänen äitinsä koskaan puhunut lapsiensa lähettämisestä Ruotsiin. "Se saattoi olla aviomiehen kaatumisen kanssa niin vaikea asia, että ne asiat vain painettiin jonnekin syvälle. Jotta elämää olisi voinut jatkaa." Sodan aikaan tai sodan jälkeen ei ollut mitään kriisihoitoa, jossa kipeitä asioita olisi voinut käsitellä. Kipeät asiat olivat niin kipeitä, ettei niitä osattu käsitellä. "Myöskään Suomessa asuva sisareni ei halua puhua mitään Ruotsin ajasta."

Leena Rantamäki on sen sijaan miehensä Urpon kanssa käsitellyt Ruotsiin vietyjen sotalapsien asiaa. Periaatteena on ollut, että historia on nykyisyyden avain. He ovat lukeneet paljon aiheeseen liittyvää kirjallisuutta. Mm. Erkki Kokko on kirjoittanut kirjan "Me sotalapset" (2009) ja Pertti Kavén on tehnyt aiheesta väitöskirjan. Kemin Rantapuistoon on pystytetty patsas "Pieni ikuisuus", joka kertoo vaikuttavasti äidin ja lapsen suurta surua. Ruokaa Ruotsissa oli yllin kyllin päinvastoin kuin sodan ajan Suomessa, mutta mikä oli hinta jonka lapset joutuivat henkisesti maksamaan.

Keskustelun aikana selvisi myös se, että myös Kari Niemisen äiti oli ollut myös sotalapsena Ruotsissa. "Myöskään hän ei puhunut siitä koskaan."

Urpo Rantamäki kiteytti talvi- ja jatkosodan aikaa käsitelleen esityksensä osan Sotainvalidien veljesliiton mitalissa olevaan lauseeseen: "Uhrin ansiosta lippu liehuu".

 

Risto Kauppinen